sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Tammikuun välipala: Koristeita massoista

Tammikuun välipalassa massaillaan!

Jostain syystä meillä addictedin porukalla oli kertynyt kaappiin kiitettävät määrät erilaisia muovailtavia massoja. Niistä on joskus ihan oikeasti jotain tehtykin, mutta sinne ne ovat vaan harmittavasti jääneet. Nyt innostuimme yhdessä muovailemaan niin uunissa kovetettavia kuin ilmakuivuviakin muovailtavia massoja.

Massoista pystyy tekemään edullisia koristeita, niin kortteihin, skräppisivuihin kuin vaikka mixed mediatöihin. Voit tehdä koristeen ihan käsin muotoilemalla, mutta älä unohda leimasimia, kohokuviointitaskuja tai silikonimuotteja ja käsissäsi on upeita koristeita. Lisäksi muista vielä jatkojalostaa värein, micajauhein tai kohojauhein koristeet juuri työhösi sopiviksi. PS. Kohokuviointitaskua ei kannata pyöräyttää Big Shotin läpi massan ja tiukan voileivän kanssa vaan painella kuvio ihan vain käsin massan päälle. Puuhis on kokeillut tätä teidän puolestanne ja massan irroittaminen taskun yksityiskohdista vie hyvin hyvin paljon aikaa...

Massoja löytää askartelukaupoista. Fimo ja Premo-merkeillä myytävät massat ovat valmiiksi värjättyjä ja ne kovetetaan uunissa. Saman merkkisiä massoja voit sekoittaa keskenään ja saada uusia värejä tai vaikkapa monivärisiä koristeita. Me päädyimme värjäämään valmiita massoja maalein kovettamisen jälkeen. Savipohjaisia ilmassa kuivuvia massoja voi myös hyvin käyttää koristeisiin. Kannattaa myös muistaa vanha kunnon taikataikinakin! Taikataikinan ohjeen löydät vaikkapa Yhteishyvän-sivuilta. Taikataikinaa voi värjätä myös elintarvikeväreillä.




Maikkis leimasi käsissä pehmitettyjä Fimo-massoja kaulinnan jälkeen erilaisilla leimoilla (siipiä, rattaita ja tekstejä ). Leimaamisen jälkeen kuviot on leikattu saksilla tai painettu pyöreällä muotilla. Paistamisen jälkeen massakuviot on käsitelty akryylimusteilla, pyyhitty suuremmat värit kosteuspyyhkeellä ja annettu rauhassa kuivaa. Lopuksi massakoristeiden pinnat on käsitelty vesileimamusteella ja hopeanvärisellä kohojauheella.


Tässä kuvassa näkyvät massojen oikeat värit, sekä väritykseen käytetyt materiaalit.


Puuhis lähti liikenteeseen myös epämääräisen värisistä Fimo-massoista. Vihreä ja turkoosi olivat lapsen puuhasteluista jäljelle jääneitä värejä ja kovin vanhoja olivat muutkin massat. Värit olivat täysin vääriä Puuhiksen normaalisti käyttämään värimaailmaan. Puuhis teki pääosin koristeet silikonimuottien avulla. Lisäksi hän kokeili leimata kaulittuun massaan kuvioita.


Valmiit kuviot maalattiin Vintaj-patinamaaleilla, joita pystyy vielä sekoittamaan keskenään uusien sävyjen saamiseksi. Lopuksi kuviot vielä saivat Micajauheesta helmiäishohteen päällensä.


Millalta löytyy kaapista Silk Clay massoja, jotka ovat täysin ilmakuivuvia ja uunia ei tarvita. Massa on pehmeää ja kuivanut valmis koriste tuntuu huokoiselta, aavistuksen kumimaiselta. Värejä on helppo sekoittaa keskenään ja kuivaa kuviota pystyy jopa leikkaamaan saksilla. Näin on tehty ruusujen pohjien kanssa. Näitä koristeita ei ole käsitelty vielä mitenkään, vaan niiden väritys on aivan sellainen kun massoista tuli sekoiteltua.












Aikaa on 9.2.klo 18.00 asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti