keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Välipala: Vesipisaroita taustassa

On syyskuun välipalan aika. Tällä kertaa teemme tuleviin lahjoihin sopivan tagin eli pakettikortin. Pienessä pakettikortissa onkin hyvä kokeilla erilaisia taustatekniikoita ja tässä niistä yksi - vesiroiskeet mustetaustassa.

Tässä tekniikassa käytettävä muste pitää olla veteen liukeavaa. Itse tiputtelin askartelualustalle Distress Ink-musteita täyttöpullosta (Shipped Sapphire, Fired Brick ja Festive Berries) ja suihkuttelin hieman vettä päälle. Jotta musteet leviäisivät hyvin tagiin, kastelin tagin vielä kauttaaltaan vedellä ja pyörittelin tagin sen jälkeen musteessa. Tähän asti tekniikka on siis sama kuin ensimmäisessä välipalassa.

Anna tämän jälkeen tagin kuivua joko itsestään tai kuivaa se puhaltimella. Sen jälkeen ota käteesi vettä ja ravistele vettä tagin päälle. Niistä kohdin, missä tagiin osuu vesipisaroita, muste liukenee osittain pois ja pinta vaalenee. Kuivaa tagi lopuksi puhaltimella. Lopputulos voikin olla jotain tälläistä. Tämän tekniikka sopii parhaiten värikylläisempiin taustoihin - hyvin vaaleissä taustoissa roiskeet eivät näy helposti.

Itse jatkoin tagin työstämistä ja leimasin jouluisella leimalla kuvion tagiin. Leimasin samalla leimalla myös vanhaan kirjansivuun ja leikkelin osan kuvioista siitä irti. Liimasin kirjansivuun leimatun kuvion tagiin ja lopuksi käsittelin koko tagin värittömällä kohojauheella. Kohojauhe korostaa ja kirkastaa taustan värejä ja huolittelee liimatun kuvion. Koristeeksi mustalla maalilla tuunattu metallilumihiutale ja musteilla värjätty saumanauha.

Askarteluterveisin Puuhis ja Päpsy!


tiistai 10. syyskuuta 2013

Haaste 2: Kollaasi leimaten

Tervetuloa takaisin tekniikkahaasteiden pariin.  Meistä oli erittäin mukavaa nähdä, että niin moni osallistui ensimmäiseen haasteeseen ja tuloksena oli vielä mahtavia töitä!

---------------------------------------------------------------------------------------

Ensimmäiseksi arvotaan 1. haasteen voittaja ---- Satunnaislukugeneraattori antoi minulle luvun 1 eli voittajaksi tuli MillaVaan.

Onneksi olkoon! Otathan meihin yhteyttä, jotta saat Sinellin lahjoittaman palkinnon. Pienenä muistutuksena kaikille osallistujille - laitathan linkiksi aina suoran linkin työhösi eikä blogisi päätasolle.

---------------------------------------------------------------------------------------

Leimaillen jatketaan myös tänään. Tällä kertaan teemme kollaasin leimaten. Jos miehiset kortit tuntuvat vaikeilta, tällä tekniikalla saa tehtyä helposti vaikkapa isänpäiväksi kortin.

Kollaasitekniikka on helppoa - valitset vain tyyliin sopivia leimasimia ja päätät käyttämäsi värit. Halutessasi voit korostaa joitakin kuvioita embossaamalla ne värittömällä kohojauheella. Värien valinnassa kannattaa miettiä, mitkä kuviot ovat etualalla (vahvempi väri) ja mitkä kuviot jäävät taustalle (himmeämpi sävy). Joskus osa taustalle jäävistä kuvioista kannattaa leimata käsin ilman akryylipalikkaa - näin kuvio ei leimaannu tarkasti. Leimaa osa kuvioista ulos paperista.


Puuhis



Päpsy

Kuten huomaatte niin DT töissä on käytetty lisänä välipalana ohjeistettuja leikekuvioita.

Tällä kertaa palkinnon sponsoroi


Osallistumisaikaa on jälleen 9.10. kello 18:00 asti ja palkinto arvotaan ohjeita noudattaen kesken.

Osallistujat:
1.Henna 5. ivi 9.Marja
2.Mileksi 6.Nunt 10.Mari
3.Laura 7.Pyjama 11.Ddargas
4.Marjut 8.Pi Hi 12.Miiva
 13. Sirpa