Yksi yleisimmistä roiskeista, joihin blogeissa törmää, on varmastikkin misti- eli suihkepullon pillillä roiskiminen.
Osaan mistipulloista (ainakin Lindy's Stamp Gang) on saatavilla myöskin dabber-korkkeja, joilla voi tehdä läiskiä . Myös Distress Paint:lla tämä onnistuu.
Pipetillä saa aikaan samantyylisiä läiskiä kuin dabber-korkilla. Sillä, kuinka korkealta pipetillä pudottaa pisaran tai pisaroita on suuri vaikutus läiskän leviämiseen. Pipettiroiskeisiin voi käyttää muunmuassa vesi- tai peitevärejä, mustettyynyjen täyttöpullon mustetta tai ohennettua akryylimaalia tai mistipullon sisältöä.
Roiskeiden tekeminen onnistuu myös vaikkei omistaisikaan mistejä. Siveltimellä, hammas- tai kynsiharjalla saa myöskin aikaan erityylisiä roiskeita. Niiden kanssa voi käyttää samoja aineita kuin pipetinkin kanssa roiskittaessa.
Roiskeita saa aikaan myöskin embossaamalla. Parhaiten tähän tekniikkaan sopii UTEE, eli Ultra Thick Embossing Enamel. Myös hienompijakoisilla kohojauheilla voi kokeilla tekniikkaa, mutta roiskeista tulee tasakokoisempia ja pienempiä. Kohojauhe murusia levitetään taustalle sormin ja kuumennetaan kuumailmapuhaltimella altapäin, jolloin jauhe sulaa kiinni alustaansa. Puhaltimella ei kannata puhaltaa suoraan kohojauheeseen, sillä se saa ne lentämään pois ja lopputuloksesta tulee enemmän tai vähemmän roiskeeton.