maanantai 25. marraskuuta 2013

Välipala: UTEE-koristeita

Tämän kertaisena välipalana on tehdä koriste UTEElla eli paksulla kohojauheella (Ultra Thick Embossing Enamel).

Uteesta voi tehdä koristeista käyttämällä apuna esimerkiksi piparkakkumuotteja. Kuvassa oleva muotti on todella suuri.  Utee sulatetaan käyttämällä esimerkiksi sille tarkoitettua pannua, jonka jälkeen se kaadetaan muottiin. Alusta tulee olla myös sellainen johon ei Utee ota kiinni ja kestää kuumuutta.


Kun utee on jähmettynyt, muotti poistetaan. Uteen pintaa voi kuumentaa kuumailmapuhaltimella, jonka jälkeen pinnan ollessa pehmeä siihen voidaan leimata kumileimasimilla.




Kuvan sydämeen on leimattu  kiehkuroita ja niitä on korostettu tuputtelemalla kimallejauhetta.

Koska Utee on sulaessaan hyvin kuumaa, kannattaa muotin kanssa olla huolellinen. Mikä tahansa muovimuotti ei kestä kuumuutta. Erityisen hyviä minusta ovat esim leivontaan tarkoitetut silikonimuotit. Toki joskus voi muovimuotin kestävyyttä kokeilla, mikäli muotin menetys ei harmita jälkeenpäin... Tässä toisessa työssä kokeilin, miten suklaalle tarkoitettu halpa muovimuotti kestää Uteen.

Käytännössä muotti kesti hajoamatta muutamia kertoja, mutta muotti kärsi hieman valua poistettaessa. Lumihiutaleista tummempi on jäähtymisen jälkeen käsitelty vanhan kullan värisellä Perfect Pearls-jauheella ja koristeltu pursoteltavalla helmiäisaineella (väri pronssi). Toinen hiutale sai päällensä valkoista alkoholimustetta ja hitusen mica-pulveria. Kummatkin hiutaleet oli tehty ns värittömästä Utee-jauheesta. Hiutaleet saivat vielä taustaansa vahvat magneetit ja näin ilmoitustaulu sai pari uutta magneettia muistilappuja varten.



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Haaste 4: Akryylimaaliresist ja suihkeet


 Kiitokset taas edellisen haasteen osallistujille, kangas osoittautui hyvinkin haasteelliseksi! Seuraavaksi vuorossa onkin arvonta ja palkinto menee.....

Aila Jeskaselle!


Otathan meihin yhteyttä, jotta saat voittosi.


----------------------------------------------------------------------------------------

Tällä kertaa haasteena on maali resist ja suihkeet. Tekniikka on yksinkertainen sarjatuotantoonkin, jota ainakin osa harrastaa näin joulun alla tehtaillessaan joulukortteja.

 



Tekniikka kaikessa yksinkertaisuudessaan alkaa siitä että sivelet valitsemaasi leimaan joko akryylipohjaista maalia tai gessollakin onnistuu kyllä. Leimaat kuvan paperille ja annat kuivua. Maalista jää myös leimattuun kuvaan struktuuria joka tuo oman kivan säväyksensä korttiin.



Maalin kuivuttua suihkit ympärille haluamillasi suihkeilla, voivat olla ostettu tai itse valmistettuja. Vesipohjainen suihke ei ota kiinni maalikohtiin.



Viimeistele työ ja liimaa korttipohjaan. Olen käyttänyt puissa kimalleliima pisteitä ja kehystänyt kortin melkein mustalla kartongilla.

 Vahvapiirteinen leima toimii maalin kanssa parhaiten, kuten nämä kiekurat. Tässä kortissa pohjana on kanvaskangas.

Huom* Työ tulee tehdä leimaamalla maali tai gesso, ei sabluuna tai vastaavaa työtä hyväksytä tällä kertaa.

Tällä kertaa palkinnon sponsoroi



 
Osallistumisaikaa on jälleen 9.12. kello 18:00 asti ja palkinto arvotaan kaikkien ohjeita noudattaen kesken.

Työniloa toivottavat Päpsy ja Puuhis.