lauantai 10. elokuuta 2013

Haaste 1: Luonnos maskaten

Heissan kaikille ja tervetuloa mukaan ensimmäiseen haasteeseemme, jonka aiheena on masking tekniikka. Lisäsimme siihen hiukan lisää jujua ja haastamme teidät maskaamaan luonnoksen mukaisesti.

Kortin tulee olla toteutettu yhdessä tasossa eli maskaten. Maskauksen voi kuitenkin suorittaa erilliselle paperille eikä tarvitse tehdä suoraan korttipohjaan.







Ohje seuraa tässä


Ensinmäiseksi leikkaa korttipohjasi kokoinen paperi esim kopiopaperista.
Piirrä keskelle suorakaiteen mallinen alue.


Leikkaa tarkasti viivoja pitkin suorakaide irti. Säästä molemmat osat, tulet tarvitsemaan näitä molempia maskeja. Maskia voisi siis kuvailla suojaksi, joka estää värien tai leimailujen tarttumisen alla olevaan paperiin.


Ota aukollinen paperi ja laita aukon kaikkiin reunoihin toiselle puolelle sellaista kaksipuoleista teippiä, joka lähtee irti ( saa askartelukauppojen lisäksi myös kirjakaupoista ja konttoritarvikeliikkeistä, esim tesa non permanent roller ).


Asettele paperi teippipuoli paperiin ja leimaa haluamasi leimakuva keskelle paperia aukkoon.


Ota kehysmaski pois ja seuraavaksi tarvitset leikkaamaasi suorakaidetta. Laita tämä samalla non-permanent teipillä kiinni ja asettele huolellisesti leimaamasi kuvan päälle luonnoksen mukaisesti.


Seuraavaksi leimataan luonnoksessa näkyvät poikittain olevat palkit.


Näiden päälle tehdään kanssa uudet maskit ja kiinnitetään ne aiemmin mainitulla teipillä. Tässä siis nuotit on leimattu kopiopaperille ja leikattu siitä irti maskiksi. Ja niiden päältä leimataan halutessaan jotain kortin taustalle. Näin huolehdit, että palkkikuvion päälle ei tule mitään leimaa.


Seuraavaksi poistetaan suorakaiteen mallinen maski ja laitetaan aukollinen kehysmaski tilalle. Tässä vaiheessa kannattaa olla huolellinen siinä että maski pysyy hyvin paikallaan, koska tässä vaiheessa levitetään mustetta musteenlevittimen avulla leimakuvan ympärille.


Seuraavaksi otetaan iso maski pois ja nähdään että keskustan suorakaide erottuu selvästi omana alueena korttipohjasta.


Kiinnitämme jälleen suorakaiteen mallisen maskin keskustan leimakuvan päälle.


Musteenlevittimellä levitetään mustetta korttin taustalle.


Tummenpaa mustetta aivan ulkokulmiin tuomaan syvyyttä korttiin.


Viimeiseksi päälle leimataan luonnoksessa olevien ympyröiden kohdalle haluamansa leimakuviot.

Ja sitten valmis työ






 Puuhiksen toteutus samasta luonnoksesta.




 Aikaa sinulla on toteuttaa työsi 9.9. kello 18:00 asti. Sääntöjä noudattaneiden kesken arvomme palkinnon, jonka ensimmäisessä haasteessa sponsoroi

 

Muistutamme vielä,  että 25.päivä julkaistaan sitten pieni välipala silmällä pitäen syyskuun haastetta.

Askarteluintoa toivottaen Puuhis & Päpsy

Edit: Meillä on pieniä haasteita linkin kanssa ja jouduin alustamaan sen. Kaikki aikaisemmat ilmoittautumiset ovat toki yhä tässä tallessa....

1. pertelijä Ä mmä 2.Minna Kristiina 3.maikko vee
4.Pi Hi 5.Maikkis 6.Emma
7.Emma 8.Marjut 9.Heenu
10.Anu- Riikka 11.Iltahä 12.Anu- Riikka 
13.Taina 14.Katja 15.Mileksi
16.Nunt 17.
Miiva 18. ivi
19.Marja Vainikka 20. ivili 21.Satu G.
22.Pyjama 23. hkö pää 24.Sirpa

10 kommenttia:

  1. hyvä ohje maskaamisesta! kiitos

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen ensimmäinen haaste! Ehdin juuri päästä maskauksen makuun kun Timpan tageissakin sitä harrastettiin :)

    Harras pyyntö bloginpitäjille: voisitteko mahdollisesti poistaa sanavahvistuksen ja käyttää vaikka mieluummin kommenttien moderointia?

    VastaaPoista
  3. Nunt, kiitos huomiostasi :) Siis ei ollut tarkoituksella tuo salasanavahvistus päällä.

    On poistettu käytöstä :)

    VastaaPoista
  4. Hei mukava maskaus haaste, oli kiva kokeilla eri leimoilla ja väreillä Kiitos hyvästä ohjeesta

    VastaaPoista
  5. Heips! Aloittelija kyselee tyhmiä eli: onko tuohon maskien venkslaamiseen joku syy, eli miksi keskikohtaan levitetään mustetta vasta palkkien leimaamisen jälkeen?

    VastaaPoista
  6. Ei se minusta ole pakollista, mutta itsekin sävyttelen taustat vasta leimailujen jälkeen (pääosin). Ehkä itse osaan hallita tausta sävyt silloin paremmin?

    VastaaPoista
  7. Haasteeseen osallistuttu :) mahtavat ohjeet :) innolla odotan tulevaa :D

    VastaaPoista
  8. Syvä huokaus..... mie en ymmärtäny - tyhmä:( Tämä haaste ei sitt oo minua varten.

    VastaaPoista
  9. Onhan tässä Sirpa paljon aikaa vielä ymmärtää... Pistä kysymyksesi vaikka sähköpostilla niin selitämme.

    VastaaPoista
  10. Haasteeseen osallistuttu :) Olipa hyvät ohjeet teillä! Kiitos niistä. Ihana blogi, kaikki tekniikat on niin kiehtovia

    VastaaPoista